Bengt Pohjanen
AKATISTOS – Lars Levi Laestadius on heinäkuussa 2026 valmistunut isä Bengt Pohjasen suomennos vuonna 2000 julkaistusta ruotsinkielisestä akatistoksesta (seisaallaan veisattava ortodoksisen perinteen mukainen ylistysvirsi) Lars Levi Laestadiuksen kunniaksi. Akatistos esitettiin sävellettynä ensimmäistä kertaa Pajalassa ja Luulajassa elokuussa 2026. Teksti julkaistaan kirjoittaja-kääntäjän luvalla.
1. Kontakki
Ihmeellinen Lars Levi,
Kristuksen pohjoinen apostoli,
sinut Jumala valitsi
huutamaan kaikille eksyneille ja kadonneille,
että nousta murheenlaaksosta
Siionin vuorelle, millä sinä nyt
pyhien joukoissa
saat katsella Jumalan Karitsaa,
ja me, tänne kokoontuneille
nimeäsi kunnioittamaan, huudamme:
Iloitse, Lars Levi, Norrbottenin valistaja
ja Lapinmaan ihmeiden tekijä!
Halleluja! Amen! Halleluja!
1. Ikos
Jumala on asettanut enkelinsä
suojelemaan maita ja kansoja.
Sinusta, Lars Levi, tuli Norrbottenin suojelusenkeli,
Lapinmaan taivaallinen sanansaattaja.
Iloitse, uskovaisen naisen lapsi!
Iloitse, köyhä poika!
Iloitse, tunturimaan enkeli!
Iloitse, Jäämeren rannoilla huutava ääni!
Iloitse, alkoholistien ja varkaiden keskellä huutava ääni!
Iloitse sinä, joka Kristuksen vuoksi jätit kasvistieteen!
Iloitse sinä, joka pohjoisessa painoit nimesi leiman sydämiimme!
Iloitse sinä, joka et pyrkinyt korkeisiin kirkon virkoihin!
Iloitse sinä, joka kauniisti päätit vaelluksesi,
ja kunniallisesti menit Kristuksen luo!
Iloitse sinä, joka varjelit eksyneitä lapsiasi maailman
kylmiltä tuulilta!
Iloitse, Lars Levi, joka yhä teet ihmeitä!
Iloitse, Lars Levi, Norrbottenin valistaja
Ja Lapinmaan ihmeiden tekijä!
2. Kontakki
Ihmeellinen Lars Levi,
enkelit julistivat nimesi:
ennen kuin synnyit sinä juoksit
äitisi unissa isäsi perässä
ja toinen enkeli huusi Lars
ja toinen Levi!
Näin aloit jo saarnata ennen kuin
sinut käärittiin ja laskettiin
maailman jääkylmälle lattialle.
Köyhät vanhempasi riemuitsivat
aavistaen, että sinä et vain ollut taivaan pieni vieras
vaan Norrbottenin valo
ja Lapinmaan enkeli,
ja siksi he huusivat niin, että sudet
karkasivat Peljekaisesta:
Halleluja! Amen! Halleluja!
2. Ikos
Maallinen tieto, akateeminen oppineisuus
olivat pitkän aikaa ainoa valosi
valistusajan ehtoona
kun järkeisuskon pimeys peitti Ruotsin maan
ja ihminen oli hukannut Jumalan.
Silloin Henki vei sinut elämään
Norrbottenin erämaahan
ja Lapinmaan tundralle,
jotka tänäpäivänä huutavat:
Iloitse, uskovaisten pappien voima!
Iloitse sinä, joka lämmitit taivaallisen vanhimman saunan!
Iloitse sinä, joka hieroit sielumme suolalla!
Iloitse sinä, joka havattit Pälsan unikon
ja ikuisuuden kukat Köngäsessä!
Iloitse sinä, joka tunsit ajan merkit ja havaitsit
juhannuskukat Jumalan sanomana!
Iloitse sinä, joka vahvistit arkoja uudisrakentajia
ja Lapinmaan kärsiviä lapsia!
Iloitse sinä, joka elit köyhän kansan askeettista elämää!
Iloitse sinä, joka ylenkatsoit hehkua ja maallista kunniaa!
Iloitse sinä, joka veit ystäväsi Taaborin vuorelle!
Iloitse askeetti, valon kirkastama!
Iloitse sinä, joka sait johtaa hengellisen taistelun voittoon!
Iloitse, Lars Levi, Norrbottenin askeettinen sankari
ja Lapinmaan loistava unikko!
3. Kontakki
Ihmeellinen Lars Levi,
sinä tapasit ruumiillisen enkelin Marian,
joka kiinnitti taivaallisen ruusun rintaasi.
Sinä sait kokea iloa ja taivaallista esimakua.
Sitten sinä lähdit Jumalan pohjoiselle karupellolle
kuokkimaan ja vääntämän ja raivaamaan
ja kylvämään kesäauringon loisteessa.
Siitä sinua pilkattiin ja naurettiin:
”Luuletko, että Jumalan pohjoinen pelto ehtii kasvaa?”
Siihen sinä vastasit:
”Halleluja! Amen! Halleluja!
3. Ikos
Sinä kylvit Jumalan pyhää siementä
ja anoit lämmintä tuulta
ja niin Jumalan pelto öisin kasvoi pohjoisessa
ja Herra kuuli köyhän peltomiehen huokaukset,
vaikka maa oli kova ja talvi tulossa.
Sinut olit valittu näyttämään tietä
Kristuksen köyhälle morsiamelle,
jonka ohjasit syksyn kuihtuvilta pelloilta
taivaallisiin häihin,
missä seppelpäiset vieraat tänä iltana huutavat:
Iloitse sinä, joka johdit taivaallista tanssia
uskon ikuisilla pelloilla!
Iloitse sinä, joka näytit iankaikkisen elämän tietä Jumalan luo!
Iloitse sinä, joka kastelit taivaallisia kukkia porttojen kyynelillä!
Iloitse sinä, joka sait Raattaman veljekset
kilpaa juoksemaan Kristuksen luo!
Iloitse sinä, joka hymyhuulin näit Ies-Pietin kaatavan pirun kusen maahan!
Iloitse sinä, joka väelle puhuit lapinkieltä ja suomea!
Iloitse sinä, joka meänkielelle loit perustaa!
Iloitse sinä, joka vaihdoit pullon ruusuksi!
Iloitse sinä, joka asetit unikon maljaan!
Iloitse sinä, joka tunsit Lapinmaan hengen ja Norrbottenin mielen!
Iloitse sinä, joka nostit köyhän väen arvoa ja kieltä maassamme!
Iloitse, Lars Levi, Norrbottenin ylpeys ja Lapinmaan kunnia!
4. Kontakki
Ihmeellinen Lars Levi,
joka nuorena paleli
maailman jääkylmällä lattialla.
Sinä seisoit köyhien kanssa
Muonionjoen jääkylmän virran rannalla
kun Jäämeri puhalsi kylmää tuulta
mutta Pyhän Hengen sytyttämänä
sinä ja sinun omasi alkoivat uskosta palaa
niin, että pakkanen ja pimeys karkotettiin
ja te aloitte veisata:
Halleluja! Amen! Halleluja!
4. Ikos
Haavoitettu viinakäärme
alkoi ruiskuttaa liekkiä
ja epäuskon sudet ulvoivat
ja viekkaat käärmeet sähisivät
kun ne kuulivat, että olit lyönyt kuolleen uskon,
kyseenalaistanut kaupunkien juhlia,
että olit kieltäytynyt kohottamasta maljaa
Ruotsin kuninkaan seurassa.
Mutta me, jotka nyt muistamme
kuinka urhoollinen olit taisteluissasi
me huudamme kiihkeästi:
Iloitse, Lapinmaan pyhä revontuli!
Iloitse, Norrbottenin vehreä lehti!
Iloitse taivaallinen ääni Muonion virtojen yllä!
Iloitse, Jumalan yksinäinen tunturilla visertävä lintunen!
Iloitse, Lapinmaan kohotut kädet,
jotka pyytävät pyhää kyyhkystä!
Iloitse, Lapinmaan kallis helmi!
Iloitse, Norrbottenin pyhä miekka!
Iloitse sinä, joka taisteluissa haavoitettuna voitit!
Iloitse sinä, joka vielä tänäkin päivänä
puhuttelet murheellisia sieluja!
Iloitse sinä, joka vielä tänäkin päivänä
käännytät sieluja enkelten iloksi!
Iloitse, Lapinmaa yksinäinen tiainen
ja Norrbottenin salaperäinen kyyhkynen!
5. Kontakki
Ihmeellinen Lars Levi,
saatuasi Åselessa
taivaan ilon esimakua
ja uskon liekkiä Lyckselen pappilassa
sinä tarkastit jumalallisen tahdon
vaeltavana tähtenä Arjeplogit, Arvidsjaurit,
Jellivaarat ja Vittangit.
Tähti pysähtyi Kaaresuvannon yllä
ja toivon ehtootähti syttyi Muoniossa
ja rakkauden aamutähti Tornionlaakossa.
Lapinmaan naiset ja Norrbottenin miehet
alkoivat yhdessä veisata:
Helleluja! Amen! Halleluja!
5. Ikos
Jäämeren rannat ja Lapinmaan tunturit
ottivat vastaan Kristuksen.
Norrbottens laaksoissa,
Amerikan preeriaissa kuului ilovirsiä
ja Tornionlaaksossa riemuhuutoa,
bifurkaation virta vei sanomaan Kainuuseen
ja nyt kun vietämme juhlaasi
Pustan väki Unkarissa iloitsee
kuten suomalais-ugrien kansat Venäjällä.
Afrikan heimot ottavat osaa juhlasta
ja huutavat kanssamme:
Iloitse sinä, joka heitit Pyhän Hengen verkot!
Iloitse sinä, joka kalastit koko yön
vaikka kalat hyppivät verkkojesi yli!
Iloitse, vaikka heitit ne liejuun ja mutaan!
Iloitse, vaikka taistelit palkatta
saamatta kirkollista mainetta!
Iloitse, koska tehit kestäviä verkkoja!
Iloitse sinä, joka laitoit maailman kunnian painoksi!
Iloitse sinä, joka et käyttänyt naisten kyyneleitä kohona!
Iloitse sinä, joka päivittäin koit verkot!
Iloitse, koska suolasit koko saaliin!
Iloitse sinä, joka uskalsit painia karhujen kanssa
ja taistella susia vastaan!
Iloitse, Lars Levi, preerian buffeli ja Afrikan leijona!
Iloitse, Lars Levi, Lapinmaan kalastaja ja Norrbottenin suolaastia!
6. Kontakki
Julistettuasi Jumalan ankaruutta ja tuomiota
Lapinmaan väele ja Norrbottenin uudisrakentajille
sinä selvitit evankeliumin salaisen voiman
ja käytit tässä mestarillista lyyristä tyyliäsi
niin että ne, jotka eivät heti tajunneet
maastamme otettuja vertauksia
sitä huolimatta kiirehdit kirkkoon veisaamaan:
Halleluja! Amen! Halleluja!
6. Ikos
Kuin ikuinen keskiyön aurinko
ja aina palava keskitalven kynttilä
sinä valaiset Lapinmaan kesää
ja Norrbottenin talvea,
siksi me yh kokoinumme
lännessä kokouksiin ja idässä seuroihin huutamaan:
Iloitse, Raattaman riemu ja Ies-Pietin koristus!
Iloite, saarnamiesten kukka- ja suoheinänkruunu!
Iloitse sinä, joka vyötät väkesi nöyryydellä!
Iloitse sinä, joka Tärenöstä löysit Maria Magdalenan!
Iloitse sinä, joka Parkajoessa kutsuit Pietarin!
Ilotse sinä, joka havaitsit sokean Bartimeoksen Kaunisvaarassa!
Iloitse sin, joka kutsuit tullihurtan Köngäsessä!
Iloitse, Pajalan kallio, jonka varaan herätys perustettiin!
Iloitse sinä, joka toit valon Kaartisen kylään!
Iloitse sinä, joka ruokit Jarhoisen armonpenikoita!
Iloitse sinä, joka sait Hesekielin pyörät pysähtymään Lannavaaraan!
Iloitse, Lars Levi, Lapinmaan punatulkku ja Norrbottenin satakieli!
7. Kontakki
Pelastaaksesi Lapinmaan lapset
ja Norrbottenin uudisrakentajat
juoppoudesta, nälästä ja rutosta
sinä etsit apua kuninkaaltasi
mutta hän halusi vain kohottaa maljaa kanssasi
maaherran luona, joka oli lähettänyt kaikki rahat
Tukholmaan ja itsekin sinne matkustanut.
Saatua muruja herrojen pöydiltä
armonpenikat alkoivat heti veisata:
Halleluja! Amen! Halleluja!
7. Ikos
Jumala sinut siunasi Lapinmaan leipätaloksi,
Norrbottenin Betlehemiksi.
Brita Kaisa antoi köyhille ruokaa
ja avasi kotinsa ontuville ja kuuroille,
sokoille ja heränneille,
sille morsianseuruelle, joka tänään riemuiten veisaa:
Iloitse, yksisilmäisen Posti-Heikin isäntä!
Iloitse, Raattaman opettaja!
Iloitse, Ies-Pietin hengellinen opastaja!
Iloitse, leivän ja armon valvoja!
Iloitse sinä, joka ruokit ranskalaisia tutkimusmatkailijoita,
annoit heille leipää ja filosofisia ajatuksia!
Iloitse sinä, joka annoit nälkäisille ruokaa!
Iloitse sinä, joka otit tykösi orpoja!
Iloitse sinä, joka autoit leskiä heidän murheissaan!
Iloitse, laupeuden opettaja!
Iloitse, elävän uskon ikuinen esikuva!
Iloitse, toivon ja rakkauden lahja!
Iloitse, Lars Levi, Lapinmaan Linné
ja Norrbottenin Ansgar!
8. Kontakki
Ihmeellinen Lars Levi,
elämäsi loppuvaiheessa sinä perustit aikakauslehden,
profeetallinen silmäsi näki mitä oli tulossa
kun sinä ennustit maailmansodat,
niin kylmän kuin kuuman
ja vielä ihmisvaltakunnan kauhistuttavan rakennuksen
maailmalla, Lapinmaan kylissä ja Norrbottenin läänissä.
Mutta kun sinä hengessäsi havaitsit
että kaikki armonnälkäiset sielut
niinä päivinä jo ovat saavuttaneet rauhan maan
sinä riemuiten ylistit Herraa:
Halleluja! Amen! Halleluja!
8. Ikos
Hengellinen opas, Lars Levi,
sinut Ranskan Tiedeakademian presidentti
nimitti Ranskan Kunnialegioonan ritariksi
ja kun sinä myös pääsit Edinburghin kasvitieteen jäseneksi
ja sait elämäsi ensimmäisen papinpuvun
me emme tänään voi sanoa muuta kuin:
Iloitse nöyrä, joka kohotettiin
tieteen ikuisiin majoihin!
Iloitse Lars Levi, tulit tunnetuksi Upsalassa, Lontoossa ja Pariisissa!
Iloitse, Lars Levi, herätit kunnioitusta Lapinmaan flooralle
ja Norrbottenin pajulle!
Iloitse, Lars Levi, jota kunnioitettiin
sadesta kosteissa metsissä ja ylhäisissä salongeissa!
Ilotse, Lars Levi, jota professorit kunnioittivat!
Iloitse sinä, joka herätit taivaallisia tunteita tiedemiehissä!
Iloitse, Lars Levi, joka takan edessä Kaaresuvannossa levitit
hauskoja tarinoita ja sitä tietä tietoa maailmalle,
niin Lapinmaan stalosta kuin Norrbottenin manalaisista!
Iloitse, Lars Levi, jolla ei ollut posliinia Sévrestä
eikä hopeahaarukoita Tukholmasta!
Iloitse, Lars Levi, joka ahtaassa ja viileässä asunnossasi
levitit olkia vieraille!
Iloitse, että majoitit Gaimardin ja Gyldenstolpen,
Posti-Heikin ja Antin-Pietin!
Iloitse, Lars Levi, että myit kasvia varakkaille
antaaksesi köyhille ruokaa!
Iloitse, Lars Levi, Lapinmaan ritari
ja Norrbottenin kruunaamaton kuningas!
9. Kontakki
Auringon laskussa sinä jätit Kaaresuvannon,
sin kansan rakastama Lars Levi,
hyvästipuheen aikana seurakunta itki
ja sinä huusit niin korkein äänin
että sudet ja ilvekset, karhut ja ahmat
häädettin ja korkeat tunturit vastasivat:
Halleluja! Amen! Halleluja!
9. Ikos
Opetuslapsesi ja perheesi
ovat kertoneet ihmeellisiä asioita elämästäsi,
Lars Levi, meidän hengellinen johtaja,
jonka luo itse paha tuli karhun muodossa
ja nosti sängyn, jolla lepäsit.
Maa vapisi ja tärisi
kerran kun istuit Knoblockin kanssa
ja juttelit Lapinmaan lasten
ja Norrbottenin uudisrakentajien rokotuksesta.
Ennen kun ehdit muuttaa Pajalaan
aurinko ja revontulet olivat osoittaneet,
että sinä jatkat siellä hengellistä sotaa
köngäsen ja Pajala lohikäärmettä vastaan,
sielläki me nyt kiitämme Jumalaa voitosta,
ja sinä vastaat taivasta enkelikuorojen kera:
Iloitkaa, Pajalan armonpenikat ja Köngäsen pyhät jäännökset!
Iloitkaa, Sattajärven tiaiset ja Liviön pääskyset!
Iloitkaa, Erkheikin karitsat ja Juhonpietin puolikypsä sato!
Iloitkaa, Tärenön pakkasenpanema siemen ja Sattajärven köyhät aitat!
Iloitkaa, Korpilombolon vauvat ja Ohtanajärven itkevät nuoret!
Iloitkaa,Vittangin köyhät morsiamet
ja Sopperon verisaunassa pestyt naiset!
Iloitkaa, Kolarin punatulkut ja Huukin satakielet!
Iloitkaa, Lapinmaan yksinäiset vaeltajat
ja Norrbottenin visertävät tiaiset!
Iloitkaa, kylät ja laitimaiset talot!
Iloitkaa, murheelliset, surumieliset, vastoinkäymien lyömät!
Iloitkaa te, jotka olette matkalla taivaallisiin häihin!
Iloitkaa, Lapinmaan veripunaiset morsiamet
ja orjantappuralla kruunatut vaeltajat!
10. Kontakki
Mutta sano meille, Lars Levi,
sinä huutavan ääni taivaan pöydissä,
koska ei paha ole myynnyt kelvotonta siementä,
koska se ei ole kylvänyt roskaa peltoon
ja polkenut hyvän kylvön?
Sinäkin sait kovan iskun Kautokeinon kapinan kautta.
Usein sinua syytettiin pahoista teoista ja väärästä uskosta.
Sinä vastasit musteella ja solukynällä,
sinä vastustit Jumalan sanalla ja Pyhän Hengen voimalla,
ja Brita Kajsan kanssa sinä äänen voimakuudessasi
voitit jopa Köngäsenkosken pauhun, joka vastasi:
Halleluja! Amen! Halleluja!
10. Ikos
Urholisuutesi ja rohkeutesi
antoivat heränneille lohtua ja suojaa,
oi pyhitetty Lars Levi!
Liikutuin sydämin ilovirttä veisaten
ja liikutuksissaan riemuiten laulaen Siionin virsiä
ystäväsi veivät ruumiisi Köngäsen hautausmaalle,
mutta kuolleenakin sinä olit Jumalan todistaja,
sillä uskon liekit levisivät kylien ja kaupunkien lävitse
ja hautasi multa huutaa yhä:
Iloitse, taivaallisen Vanhimman sydämen tuntija!
Iloitse, suuri ristinkantaja, aikakautesi sankari!
Iloitse, Kristuksen seuraaja!
Iloitse Lars Levi, joka uskossa yhdistyit Jumalaan!
Iloitse Lars Levi, joka kysyit kuka kaunis nainen
oli tullut Pajalaan kun makasit kuolinvuoteellasi!
Iloitse koko raskaan ruumiisi kera!
Iloitse harmaapäinen viisautessasi!
Iloitse piippusi suussa sinä huumorintajuinen!
Iloitse ja astu nyt Jumalan maailmaan!
Iloitse Herran hyvä ja uskollinen palvelija!
Iloitse Lars Levi, joka aina kannoit lapsiasi kuin haurasta kasvia!
Iloitse Lars Levi, Lapinmaan ikuisuuskukka
ja Norrbottenin unikko!
11. Kontakki
Nyt me viritämme äänemme ja harppumme
ylistääksemme sinua, ihmeellistä Lars Leviä.
Sinä olet ennustanut aikakauttamme, sotaa ja kapinaa
vapisevaa valtaa, mutta nyt kun tajuamme voittosi
me huudamme toinen toiselle:
Halleluja! Amen! Halleluja!
11. Ikos
Herätyksesi oli kuin loistava tähti
Lapinmaan taivaalla ja Norrbottenin pimeydessä,
oi uudestisyntynyt Levi.
Kun Kristuksen viholliset yrittivät tuohota työtäsi
ja vainota lapsiasi, uskovaiset kruunattiin
nöyryyden marttyyrinseppeleillä,
he olivat valmiita jouutmaan hylätyiksi kuin houkat
ja kantamaan pilkkaa omavanhurskaitten parissa.
Kun me tänään älyämme mitä lapsesi saivat kärsiä med huudamme sinulle:
Iloitse Lars Levi, joka annoit meille oikeuden puolustautua musteella ja kynällä!
Iloitse Lars Levi, sinä sidoit orjantappuroilla kruunatut päät!
Iloitse Lars Levi, joka lohdutit Jumalan alhaista morsianta!
Iloitse Lars Levi, joka lähetit Petruksen Tärendöön,
missä hänen turkkia pistettiin puukolla!
Iloitse Erkki-Antin, Purnu-Joonaksen, Aatu Laitisen vanhurskas opettaja!
Iloitse, sillä työsi Lapinmaan kylissä ja Norrbottenin kapunkeissa jatkuu
nyt kun vietämme muistosi juhlaa!
Iloitse tänään kun profeettoja taas voi kunnioittaa!
Iloitse Lars Levi, joka valittiin vuosituhannen norrbottenlaiseksi!
Iloitse Lars Levi, joka laitat rakkauden ruusuja kaikille tänään!
Iloitse Lars Levi, joka poljit Jumalan viinipoljinta pohjoisessa
ja saat siittä nyt juoda!
Iloitse Lars Levi, joka nyt viettää Jumalan ehtoollista taivaassa!
Iloitse Lars Levi, Lapinmmaa viinimarja ja Norrbotten viinirypäle!
12. Kontakki
Vanhurskas Lars Levi,
Kristuksen armon kantaja,
yhä sinä neuvot lapsiasi maan päällä,
vaikka itse olet taivaassa.
Me, jotka nyt olemme tänne kokointuneina muistoasi kunnioittamaan
muistamme kuinka me kylärukouksissa ja isoissa seuroissa
saimme kuulla ihanaa ääntäsi
kun postillaa luettiin ja lauluja laulettiin
ja me yhdessä huusimme:
Halleluja! Amen! Halleluja!
12. Ikos
Lars Levi, sinä puhut niin kauniisti
että taivaallisen Vanhimman kyyneleet
putoavat rakeina Tornion- ja Muonionjoen jäälle
ja että Vanhimman kyyneleet vuotavat
Kainuunjoen laaksoon ja Norjan vuonoihin.
Kuka nyt ruokkii Tärenön väkeä leivällä?
Kuka nyt valvoo Torisen kylää, Kaartista ja Pelloa?
Kuka huutaa Svansteiniläiset kadotusten tieltä?
Kuka hakee Matarengin lapset vihollisen talosta?
Kuka johtaa Haaparannan porvarit kotia ravintolasta
ja Hietaniemen eksyneet lampaat illan pimetessä?
Jos kristinusko kuolee, kuka rukoilee puolestamme?
Ja kuka huutaa:
Iloitkaa te, jotka nyt kutsutaan suurelle ehtoolliselle!
Iloitkaa te köyhät, joila ei ole ollut suuhun pantavaa!
Iloitkaa ontuvat, vaivaiset ja sokeat, jotka nyt on kutsuttu taivaan häihin!
Iloitse Kristuksen köyhä morsian!
Iloitkaa te, jotka nyt saatte hänet nähdä kullalla koristettuna!
Iloitkaa te, jotka kohta saatte kultaiset kruunut ja kultasormukset!
Iloitkaa te, jotka kannatte suuren Kuninknaan rakkauden sigilliä!
Iloitka te, jotka olette Karitsan verestä valkeissa puvuissa!
Iloitkaa te, jotka olette matkalla suurelle ehtoolliselle!
Iloita te, jotka huudatte: Halleluja! Amen! Halleluja!
Iloitse maa ja huuda ilosta sinä taivas kun me tänään vastaamme:
Iloitse Lars Levi, Norrbottenin valistaja
ja Lapinmaan taivaallinen ihmeidentekijä!
13. Kontakki
Ihmeellinen Larts Levi, meidän pyhä!
Kun sinä nyt seisot taivaallisessa ihanuudessa,
ja ylistät Jumalaa ja Karitsaa kaikkien aikojen
profeettojen, apostolien, pyhien ja marttyyrien kera:
ota nyt vastaan tämä meidän nöyrä ylistys sinulle
ja taivaan joukoille.
Juokse meitä vastaan
ikuisuuden vihreällä rannalla
kun me jätämme murheenlaakson!
Ja suokoon armollinen Herra Jeesus meille armonsa
niin, että mie jällen näemme toinen toisemme ja ikuiuudessa veisaamme:
Halleluja! Amen! Halleluja!

Vastaa